Jäsenten lähettämiä tarinoita
- Stories from members

 
 
Kari Hämeenheimo
Aero Oy (1)

Kaunis poutainen mutta kova tuuli Merenkurkun yllä.  Niin tyypillistä aina myöhään syksyllä, taisi olla  aivan 60 luvun alussa.  Isot poutapilvet liukuivat ohi, milloin sukelsimme läpi, milloin ohi.  Meri siinsi sinisenä alla. Vanha DC-3 on vankka matkan taittaja mutta nyt sitä sai ohjata oikein kaksin käsin.  Korkeutta vajaat 1000 metriä, kaikki tärisi, pomppi ja siivet vaakkuivat kuin vanhalla variksella mutta matka taittui.  Vaatimattomalla purjelentokoulutksellani oli tosi upeaa istua kapteenin paikalla ja taittaa matkaa Vaasta Uumajaan.  Olo oli täydellinen, olinhan matkustaja koneen ”virkaa tekevä kapteeni”.  Unelma oli täydellinen, niinkuin olonikin,  kunnes radio räsähti yht äkkiä huutamaan:  Uumajan kenttä on suljettu voimakkaan sivutuulen takia!.  Silloin perämieskin jo heräsi ja katsoi minua että mitäs nyt tehdään?  Ja minä että kutsutaan Mörri (keksitty nimi) paikalle, jättäköön lentoemännän rauhaan.

Mörri oli isokokoinen ja leveäharteinen mies, aina sama poikamainen virnistys naamallaan- vähän niinkuin Steve McQuenillä. Mörri tunkeutui  kolmosen pienestä ohjaamon ovesta sisään: mikä hätänä?  Selostimme tilanteen johon Mörri perämiehelle että vastaa niille ettei saa selvää, toistakaa.  Ja sitten minulle että hyppääs poika pois siitä mun paikaltani, ei me nyt enää käännytä takaisin kun ollaan jo melkein perillä.

Istuin kapteenin takan olevalle varaistuimella ja venyttelin turvavyön niin pitkäksi että istuin aivan vasen poski Mörrin oikean olkapään kohdalla. Kiitorata näkyikin jo suoraan edessä tulosuunnassamme. Ja Mörri, kato nyt Kari kuinka Kolmonen lasketaan sivutuuleen ja perämiehelle että toistakaa, ei saa selvää ja Uumaja toistaa ja toistaa että kenttä on suljettu.

Nyt tarkkana Kari, katso nyt, näin kallistus vasemmalle tuulta vasten ja oikeaa jalkaa suunnan pitämiseksi – ole tarkkanan nyt, ensin vasen laskuteline – katso nyt – jyrkästi vasemmalle kallistaen – ja kiinni kiitorataan, BANG – ja sitten äkkiä kalistus oikealle ja PAM!! Pieni ilmalento ja pari pamia lisää ja kolmonen alkoikin jo rullata lentoasemaa kohden.

Tässä vaiheessa minun tehtäväni lentovirkailijana oli olla ensimmïsenä ulkona asiapapereiden kanssa.  Koneen vielä rullatessa lentoasemaa kohden, yht äkkiä ohjaamon ovi avautuu ja Mörri työntyy ulos ohjaamosta sama poikamainen virnistys naamallaan niinkuin aina, molemmat kädet ristissä pään päällä ja kolotaa kovalla äänellä: Perä mies teki laskun, perämies teki laskun!!

Vietimme kaikki yhdessä Uumajassa muutaman tunnin ja sitten palasimme takaIsin Uu majan lentoasemalle.  Kapteeni, perämies, lentoemäntä ja minä, kaikki upeissa sinisissä uniformuissamme kapteenin perässä.  Mutta nyt ei mentykään Linjeflygin toimiston kautta vaan suoraan odotus-salin läpi.  Siellä Mörri pysähtyi kolikkoautomaatin ääreen ja alkoi pistellä suomalaisia kolikoita siihen. No sehän ei toiminut ja Mórri rynkytti laitetta.  Laitteen päällä luki isoin kirjaimin ”Reseförsäkringar” eli matkavakuutuksia.

 
Leena Ruohtula
Terveisiä Tamperelta
Olipa mukava lukea Tähtimoottorista hauska juttu yhdestä lempisukulaisestani. Kyse on Kauppisen Osmosta, joka oli setäni. Osmohan oli rauhallisuuden perikuva, mutta kyllä tuollainen huumorikin häneen kuului. Kyllähän niitä joitain juttuja kerrottiin perhepiirissäkin. Sota-aikojen juttuja Osmo ei ainakaan meidän lasten aikan muistellut. Päinvastoin kuin isämme, Kippari-Kauppinen. Meillä kun nuo sankarit kävivät muistelemassa menneitä ja joskus ryyppäämässäkin. Ei millään pahalla, se heille suotakoon.

Aika varhainen muisto Osmon lennoilta on kun hän oli tulossa laskuun Helsinkiin. Laskutelineiden merkkivalo ei syttynyt. Maasta ilmoitettiin, että laskutelineet olivat kyllä alhaalla, mutta siellä sitten kierreltiin ympäri, että polttoaine kului mahdollisimman vähiin. Laskeutuminen sujui kaikin puolin normaalisti. Merkkivalon lamppu oli kärähtänyt. Myöhemmin, oli varmaan joku suihkukone, sattui että nousukiidossa meni lintu moottoriin. Itse muistaisin, että se oli Helsingissä, veljeni mukaan jossain Hollannissa. Nousukiito keskeytettiin ja taas kaikki oli kuitenkin hyvin. Joku aikakauslehti kirjoitti jutun tästä tapauksesta. Siinä sanottiin, että ohjaamossa käydyn neuvottelun jälkeen päädyttiin tähän ratkaisuun. Osmon rauhallinen tuhahdus moiseen kommenttiin oli, että ei siinä paljoa neuvoteltu, ei ollut aikaa.

Osmon vaimon (Berit oli lentoemäntänä Aerolla) siskon mies Dick oli PanAm:in kenttäpäällikkö Seutulassa, kuten silloin sanottiin. Heidän tyttärensä ja minä pääsimme joskus Osmon kanssa kentälle. Siellä oli PanAm:in kone ja pääsimme sisälle tutustumaan. Siinä oli myöskin venäläinen kone ja jostain ihmeen syystä pääsimme sinnekin sisään. Muistan vain sen, että koneissa oli huomattava ero, kaikin puolin. Eipä taitaisi enää onnistua moiset vierailut ylipäätään kentälle, saati sitten koneisiin.
Hakihan se Osmo jonkun koneen Amerikasta tehtaalta Aerolle. Oli se iso asia siihen aikaan. Oli laittanut meille kaikille kortit sieltä. Pari niistä tuli perillekin ja toisen kortin kuvankin muistan vielä jotenkin. Oli se niin suuri ihme. Elettiin jotain 50-lukua silloin.

15-vuotiaana olin lapsenlikkana Hampurissa. Perhe löytyi Osmon ja siellä työskentelevän virkailijan kautta. Osmo tuli sitten kerran Hampuriin ja meillä oli treffit jossain siinä kentällä. Oli se juhlallista jutella suomalaisen komean lentokapteenin kanssa siellä kaukana poissa.
Osmon ollessa jo eläkkeellä hän auttoi jouluruuhkan aikaan kukkakauppias-siskoaan Terttua. Eli toimi lähettinä. Kerran hän sitten vei kukkalähetyksen myös Finnairin pääjohtajalle, olikohan Gunnar Korhonen. Osmo totesi hämmästyneelle entiselle pomolleen vaan, että täytyy tässä jotain leipänsä eteen tehdä kun ei Finnairilta enää palkkaa saa. Saksalaisella yhtiöllähän Osmo vielä lensi Finnairin jälkeen. Kuljetti mm. turkkilaisia kotimaahan ja ihmetteli miten paljon tavaraa he kuljettivat kotimaahansa. Sinne oli viety ihan vaikka mitä.

Kun isäni täytti pyöreitä vuosia, Osmo toi lahjaksi konjakkipullon. Sanoi, ettei voinut tuoda enempää kun ulkomailta saa tuoda vain yhden pullon kerralla. No, se oli neljän litran pullo. Myöhemmin nuo säännöt ovat muuttuneet.

Tuossa muutama muisto lisää Osmon henkilökuvaan, oli hieno mies kaiken kaikkiaan. Ja sanotaan, että historia toistaa itseään; setäni toi koneen Amerikasta Suomeen, samoin lasteni setä on tehnyt. Kyseessä on siis Esko Ruohtula.

Hyvää jatkoa vaan kaikille
Terveisin Leena Ruohtula